Kaikki jutut muuttivat uudelle sivustolle www.kareliaadventure.com
Myös vanha sisältö löytyy sieltä. Tämä sivu on olemassa vielä hetken aikaa, mutta sulkeutuu piakkoin.
Ympäristöpohdintaa
Koiria pissalle päästäessä tienvarren taukopaikka on täynnä roskaa, lehdessä kerrotaan merien muovipyörteistä eivätkä talvet ole enää eteläisessä Suomessa entisenlaisia. Ainakin kaksi ensimmäistä ovat varmasti meidän ihmisten aikaansaannosta, ilmastonmuutokseenkin olemme hyvin todennäköisesti ainakin osallisia. Maailmantuska kalvaa luonnonystävää ja samalla herättää ajatuksia siitä, mitä itse teen ja voisin tehdä sen hyväksi, että meillä on myös jatkossa puhdas luonto josta nauttia.
Omia valintojaan on vaikea käsitellä objektiivisesti, sillä luopuminen olemassaolevista mukavuuksista on kurjaa. Alla pohdintaa niistä asioista, joilla uskon omassa taloudessamme olevan merkitystä ympäristön kannalta, hyvässä ja pahassa. Osassa valintoja on myös eettisiä tekijöitä, varsinkin eläinperäisiä tuotteita hankittaessa.
Asuminen ja koti:
Asumme haja-asutusalueella kompaktissa hirsitalossa. Vesi otetaan omasta kaivosta ja jätevedet kerätään likakaivoihin. Lämmitys hoidetaan vesisähköllä (hyvää ilmastolle, huonoa kaloille) ja puulla (pienhiukkaspäästöt). Kodinkoneet ovat uusia ja energiatehokkaita, valaistus lediä ja sähkönkulutusta seurataan. Sauna lämpiää puilla. Hyödynnämme leivinuunin lämpöä myös ruuanlaittoon ja maakellaria viileänä säilytystilana.
Jätteet lajitellaan ja biojäte kompostoidaan. Muovipakkaukset lajitellaan muovikierrätykseen, mitä suosittelen jokaiselle! Kierrätyshyötyjen lisäksi se vähentää sekajätteen määrää huomattavasti. Lajitellut roskat on helppo viedä kierrätykseen kauppareissun yhteydessä.
Liikkuminen:
Oletettavasti suurin henkilökohtainen ilmastosyntini: meillä on kaksi suurehkolla dieselmoottorilla varustettua autoa, ja varsinkin itse ajan paljon työni vuoksi. Toisaalta, kun en ole työni puolesta liikkeellä voi autoni seisoa käyttämättä useamman päivän ja automme ovat melko uusia joten niissä on nykyaikaiset suodattimet. Pyrimme optimoimaan ajon niin, että useampi asia tulee hoidettua yhdellä kertaa. Maalla työmatkat ovat kuitenkin pitkiä ja kilometrejä kertyy mittariin.
Lennän Euroopan sisäisiä lentoja muutaman vuodessa. Osa työhön liittyviä ja yksi tai kaksi vapaa-aikaan liittyvää.
Ravinto:
Itse en syö lainkaan punaista lihaa, puoliso syö mutta kohtuudella. Pyydämme kalaa omasta järvestä ja syömme sitä melko usein. Keräämme marjoja ja sieniä ja kasvatamme itse salaattia, yrttejä ja vihanneksia. Satokausien seuraamiseen voisi panostaa enemmänkin. Käyttämämme eläinperäiset tuotteet ovat käytännössä kokonaan kotimaisia, munat luomua tai ulkokananmunia. Pidämme myös kasvisruokapäiviä ja suosimme kotimaisia kasviproteiinin lähteitä.
Harrastukset/varusteet ym.:
Emme harrasta turhaa shoppailua, ostamme vaatetta ja varustetta tarpeeseen ja niitä käytetään kohtuullisen pitkään. Kuorivaatteet on goretexiä (myrkyt), mutta fleeceä (mikromuovi) ei meille osteta, vaan käytämme villaa välikerroksissa. Untuvatuotteista tarkastetaan eettisyys, samoin villasta. Varusteita huolletaan, jotta käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä. Ostamme myös mahdollisuuksien mukaan kotimaista tuotantoa, varsinkin koiratarvikkeissa se on helppoa.
Vaelluksille joutuu ajamaan autolla usein pitkän matkaa, mutta arkiliikunta ja lähiretkeily vähentävät harrastuksiin liittyvää ajoa muina aikoina.
Ei tarvinne edes mainita, että luontoon ei jätetä roskaa ja tulipaikoilla poltamme puuta säästeliäästi.
Koirat:
Koirat syövät tunnetusti lihaa, ja 8 rekikoiraa syövät sitä aika paljon. Laadukasta kuivaruokaa ei ole toistaiseksi saatavana kotimaisena, joten käytämme laadukasta ruokaa jonka menekki on kohtuullisen pieni suhteessa huonomman ravintoarvon omaaviin. Lihan/koiranmakkaran ostamme kotimaisena ja tilaamme suuren erän suoraan tehtaalta.
Unohdinko jotain? Mitä ajatuksia aihe herättää? Vinkkejä?
Syysvaellus Kevolla
Tänä syksynä suuntasimme auton keulan kohti Utsjokea. Kuivin reitti, joka kulkee myös Kevon kanjonin viertä vaikutti mielenkiintoiselta eikä vaadi rengasreittinä autonsiirtoa. Pituudeltaan reitti on Kuivin huiputuksen kanssa 87,5 km.
Kuivin reitti Luontoon.fi -palvelussa
Vaellustamme edeltävän viikon Utsjoki oli Suomen lämpimin paikka. Ei ollut enää kun pääsimme itse paikalle. Sää oli koko vaelluksen tuulinen, pilvinen ja useimmiten myös sateinen. Ensimmäisenä päivänä saimme hieman aurinkoa, mutta myös pohjoistuulta sen verran, että teltta oli ainoa paikka missä tarkeni oleilla edes villakalsareihin ja untuvatakkiin sonnustautuneena. Hyvillä varusteilla ja tupaverkoston ansiosta keli ei ollut kuitenkaan mahdoton. Kuorivaatteet ja teltta pitivät vedet ulkopuolella ja rinkoissa kaikki oli pakattu pusseihin. Makuupussitkaan eivät saaneet liikaa kosteutta. Kävimme matkan varrella tekemässä lounaita tuvissa ja samalla kuivattelimme varusteita.
Yövyimme matkalla Tankavaaran Kultakylässä, josta olisi parin tunnin siirtymä Kuivin reitin Sulaojan parkkipaikalle. Lähdimme maastoon sunnuntaina, ja etelän ihmisille tuli mieleen vasta Inaria lähestyttäessä, että mahtaakohan paikalliset kaupat aueta vasta puolilta päivin, sillä olimme jättäneet kaiken tuoreen ostamisen viimeiselle siirtymälle. Onneksi aukesivat jo kahdeksalta ja vältimme parin tunnin odottelun.
Pääsimme maastoon yhdentoista maissa. Ensimmäinen etappi Sulaoja – Ruktajärvi oli pituudeltaan 12 kilometriä ja kulki helppokulkuisena kahden järven välisen harjun yli. Pysähdyimme harjun kylkeen keittämään lounaan ja jatkoimme tekemään ensimmäistä leiriä Ruktajärvelle. Tuvan lähistöllä on mukavasti telttapaikkoja ja pihapiirissä tuvan lisäksi myös laavu.
Ruktajärveltä lähdimme kiertämään Kuivin reittiä kohti Akukammia. Matkalla on tupa noin 6 kilometrin päässä Ruktajärveltä, johon pysähdyimme tekemään lounasta ja kuivattelemaan, sillä vettä tuli vaakatasossa tuulen tuivertaessa avotunturissa todella kylmästi. Sään oli luvattu paranevan iltapäivällä, joten odottelimme tuvalla jonkin aikaa sateen hiipumista ja lähdimme jatkamaan matkaa. Päivän pituus Ruktajärvi – Akukammi 13,5 kilometriä. Akukammilla löysimme teltalle kauniin paikaan harjun päältä koivikosta.
Uuteen kammiin mahtuu nukkumaan 4 henkeä, vanha kammi on niin lahonnut, että emme edes menneet katsomaan sisään. Aamulla huomasimme, että kokenutkin koira voi hämmentyä ihmeellisistä asioista Kallan puolustaessa leiriämme hampaat irvessä jo matkalla tutuksi tulleelta vaeltajalta, jolla oli rinkassaan etupussukka. Jostain syystä koira ei tunnistanut vaeltajaa ollenkaan ihmiseksi, vaan kielsi tiukasti tätä tulemasta yhtään lähemmäs. Jäimme miettimään outoa käytöstä.
Akukammilta jatkoimme avotunturissa noin 10 kilometrin matkan kohti Kuivin tupaa. Tuvalla varoitetaan olevan sisäilmaongelmia. Tuvassa käyneet kommentoivat, etteivät ainakaan suoraan haistaneet mitään, mutta ainakaan herkistyneiden ei kannattane nukkua tuvassa. Ilma oli pilvinen ja sateinen, joten jätimme Kuivin huipulle kiipeämisen väliin. Iltapäivä meni syödessä ja makoillessa, illalla oli herkkuhetki lettujen parissa.
Kuivin tuvalta lähdimme kohti Kevon kanjonia. Kevon reittiin yhtymiseen asti korkeuseroja oli melko vähän ja suota paljon. Tiesimme tässä vaiheessa, että ilmat eivät tulisi paranemaan ja kosteus ja märän teltan pakkaaminen alkoivat pikku hiljaa kypsyttää, joten päätimme kiristää hieman tahtia aiotusta ja pyrkiä takaisin autolle päivää suunniteltua aiemmin. Pidimme lounastauon Fjellun putouksella ja jatkoimme kohti Kevon seinää ja Suohpášájan kotaa. Fjellun putouksen alla on vaijerikahluu, josta pääsi käärimällä housunlahkeet polviin asti. Kivet ovat liukkaita ja virtaus melko voimakas.
Tuntui hassulta tulla kanjonille monen avotunturissa vietetyn päivän jälkeen. Onhan se vaikuttava avautuessaan koko komeudessaan! Jatkoimme lyhyen matkan kodalle, pystytimme teltan ja istuimme iltaa kodassa ruokaillen ja varusteita kuivatellen. Matkaa Kuivin tupa – Fjellun putous – Suohpasaja 19,5 kilometriä.
Seuraavana aamuna pakkasimme totutusti teltan kahdessa osassa mukaan. Kuiva sisäteltta rinkkaan ja märkä ulkokangas pussissa rinkan ulkopuolelle. Näin sisäteltta säilyi koko ajan kuivana ja samalla myös tavarat. Viimeisen päivän etappi oli Suohpasaja – Ruktajärvi – Sulaojan parkkipaikka, matkaa 24 kilometriä. Yleensä välttelemme yli 20 kilometrin päivämatkoja rinkan kanssa, mutta nyt telttayö ei enää houkuttanut. Keitimme lounaan Ruktajärvellä ja soitimme majoituksen seuraavalle yölle sekä lupasimme koiravahdille aikaisen kotiutumisen. Viimeinen pätkä Ruktajärveltä Sulaojalle olikin tuttua, mutta jalkapohjat ilmoittelivat loppumatkasta olemassaolostaan melko ärhäkkäästi.
Pääsimme hyvissä ajoin autolle ja käänsimme auton kohti Tankavaaraa ja sieltä seuraavana päivänä kotiin.
Lentäen vaeltamaan
Joskus vaellukselle tulee lähdettyä muulla kulkuneuvolla kuin omalla autolla. Se mutkistaa pakkaamista hiukan kun ylimääräistä, rinkasta pois jäävää tavaraa ei voikaan pakata mukaan niin paljon kuin huvittaa. Toisethan retkeilevät aina julkisilla, mutta olen saanut nauttia oman auton tuomasta vapaudesta jo niin kauan, että kaikki muu tuntuu hankalalta. Alla esimerkki auton pakkauksesta parin vuoden takaiselta Lofoottien kierrokselta kun ihan kaiken voi ottaa mukaan. Auto on Skoda Superb ja se on melko täynnä..
Esimerkki tämän kesän reissusta: lennot Muncheniin, sieltä siirtymä junalla yhdellä vaihdolla Berchtesgadeniin ja sitten vuorille. Takaisin sama juttu. Lentäen ja julkisilla kulkeminen vaellukselle tuo omat haasteensa pakkaamiseen. Tavaroita täytyy kantaa ja siirtyä kävellen paikasta toiseen, joten montaa kassia ei viitsisi raahata mukana. Vaelluksen jälkeen ollaan pari päivää kaupungissa, jolloin olisi ihan mukavaa laittaa jotain puhdasta päälle. Vuorille lähtevässä rinkassa ei viitsisi kantaa mitään ylimääräistä.
Ratkaisimme asian pakkaamalla mukaan 40 litran pikkurinkat, jotka otettiin selkään alppivaellukselle. Rinkat laitettiin ruumaan teleskooppivaellussauvat niihin kiinnitettyinä ja koko paketti rinkan lentosuojapussiin pakattuna, jolloin se menee normaalina matkatavarana. Vaelluskamppeiden lisäksi pakattiin mukaan mahdollisimman niukasti muuta vaatetta ja tarvikkeita ja matkustaminen suoritettiin vaelluskengissä. Katsottiin myös etukäteen, mistä saadaan keittimeen kaasu, jota ei saa lentokoneeseen tuoda lainkaan.
Vaeltamaan lähtiessä jätimme hotellille pussukat, joissa oli hieman vaihtovaatetta, turhat kosmetiikat ja muu mitä emme olettaneet tarvitsevamme vuorilla. Varauduimme omilla makuupusseilla ja alustoilla siitä huolimatta, että meillä oli tuvat varattu jokaiselle yölle. Koskaan kun ei voi tietää, mitä matkalla tapahtuu ja vuoristossa ja erämaassa apu voi olla pitkän odotuksen takana. Lisäksi meillä oli mukana pieni keitin ja muutama retkiruoka lounaiksi matkan varrelle. Muut ruokailut hoituivatkin vuoristomajoilla.
Tavaramäärän mitoitus onnistui melko hyvin, juuri mitään ylimääräistä ei ollut mukana, eikä mitään myöskään puuttunut. Lisää pesuaineita ja muuta pikkusälää ostettiin vaelluksen jälkeen kaupungista mikäli jokin pikkupurkki oli kulunut loppuun. Siirtymät lentokentältä kohteeseen eivät olleet liian hankalia kun mukana oli vain rinkka ja käsilaukku.
Kohti syksyä
Syksy hiipi salakavalasti ja tuli nurkan takaa ennen kuin kesä kunnolla alkoikaan. Jotenkin tästä kesästä jäi säiden puolesta valju muisto, kunnon helteitä ei näillä kulmilla näkynyt juuri lainkaan. Koirille se on helpotus, mutta isäntäväki olisi voinut nautiskella muutamasta kunnon hellepäivästä omassa rannassa uiden ja imien lämpöä talteen talvea varten.
Kesällä kaikki toiminta on keskittynyt kodin lähettyville, sillä uudessa asuinpaikassa riittää työtä pienissä ja vähän suuremmissa remonteissa. Koiratarhoja on tehty kesän mittaan lisää, jotta koko 8 koiran lauma mahtuu elämään mukavasti ja Nuppu synnytti odotetut pennut heinäkuun lopussa.
Ulkona on sekä rakennettu että oleiltu: olemme kylpyhuone- ja saunaremontista johtuen peseytyneet koko heinä- ja elokuun rantasaunassa ja järvessä. Oma laavu valmistui elokuussa ja viime viikonlopunkin nukuimme molemmat yöt laavussa. Kalassa olemme ehtineet käydä mukavasti keväästä asti ja pakkanen onkin täynnä ahven- ja haukifileitä.
Syksy tuo meille tullessaan ennen kaikkea ihania juttuja: olemme keränneet kantarelleja ja mustikoita, koirat ovat aloittaneet vetoharjoittelun ilmojen viilettyä riittävästi (alle +10 c) ja kuivaamme ruokia ja pakkaamme juuri syysvaellukselle. Nupun pennut kasvavat ja kehittyvät huimaa vauhtia ja tuntuu, että luonnon valmistautuessa pikku hiljaa talven rauhaan oma vauhti vain kiihtyy.
Suuntaamme pian Suomen Lappiin syysvaellukselle ja sen jälkeen keskitymme valjakkohommiin. Edessä on ensimmäinen kausi, jolloin tarkoituksemme on kilpailla keskipitkän matkan valjakkokilpailuissa. Ainakin alkukauden kisaporukkaan kuuluvat 4 yli kolmevuotiasta koiraamme ja kaksi vuoden ikäistä pääsevät toivottavasti osallistumaan johonkin kilpailuun loppukaudesta. Varmaa on jo nyt, että aivan loppukaudesta nautimme koko porukan voimin Inarinjärven maisemista valjakoiden ja pilkkien.
Syksyn pimeätkään eivät tunnu yhtään niin masentavilta kun on luvassa mukavaa tekemistä ja tähtäin talvessa.
5 päivän tupavaellus Alpeilla
Tämänvuotinen kesälomamatkamme suuntautui Saksan ja Itävallan alppimaisemiin. Reitiksi vaikoitui Saksan Berchtesgadenista lähtevä Grosse Sommer-Reibn durch das Steinerne Meer. Matkaa 57 kilometriä ja nousua ja laskua reilut 4 500 metriä kumpaistakin. Aika reilusti siis erimerkiksi Suomen reitteihin verrattuna. Matkan suunnitteluun lisämausteensa toi se, että reitistä ei löydy edes englanniksi tietoa mistään. Eikä reitillä kyllä juuri muita kuin saksankielisiä näkynytkään. Seudulla on tapana merkitä etäisyydet opasteisiin aikoina, ei kilometreinä. Se on mukavaa niin kauan kuin pysyy suunnilleen samassa tahdissa opasteiden kanssa, mutta välillä tuntui että opasteen ajat on käynyt arvioimassa alppimaratoonari.
Reitti kulkee tuvalta tuvalle, eli jokaisen etapin lopussa odottaa vuoristomaja, jossa on saatavana ruokaa, juomaa sekä nukkumapaikka. Varaukset teimme noin 3 kuukautta etukäteen, jolloin yksi maja oli täynnä. Pääsimme kuitenkin Kärlingerhausille yöksi kun kysyimme sieltä yöpaikkaa saavuttuamme. Reitti on luokiteltu punaiseksi, eli se on paikallisen asteikon mukaan keskivaativa. Se ei vaadi kiipeilyvarusteita, mutta on sen verran vaikeakulkuinen ja paikoin ilmava, että huonojalkaisen tai korkean paikan kammosta kärsivän ei sinne kannata suunnata.
Matka alkoi lennolla Muncheniin, josta otimme junan Berchtesgadeniin. Saapumisillan ohjelmassa oli kaasun hankkiminen keittimeen ja paikkojen ihmettelyä. Olimme varanneet hotellin aivan Königssee-järven rannalta, josta reittikin alkaa. Järvi on turkoosi ja vuonomaisen kapea. Reittimme kiertäisi käytännössä järven ympäri.
Aamulla aamiaisen jälkeen jätimme pienet tavaranyssäkät hotellille säilöön ja suuntasimme kohti ensimmäisen päivän nousua. Ensimmäinen etappi Konigsseestä Karl von Stah-hausille on pituudeltaan vain 8 kilometriä, mutta nousumetrejä kertyy yli 1200. Käytännössä siis kävellään reilu 8 kilometriä pelkkää ylämäkeä. Tällä kertaa myös sateessa ja pilvessä, eli maisemista ei juuri päästy nauttimaan. Ensimmäisen päivän reitti on sorastettua pyörätielevyistä uraa. Stahlhaus sijaitsee aivan Saksan ja Itävallan rajalla.
Stahlhausilta alkaa toinen etappi kohti Wasseralmia. Matkaa on merkitty 12,6 kilometriä, nousua 1100 metriä ja laskua yli 1400 metriä. Arvio matkan kestoksi oli 6 tuntia, toteuma (taukoineen) lähempänä 10 tuntia. Polku oli monelta kohdin vaikeakulkuinen johtuen sekä mäkien jyrkkyydestä että kivikosta jota löytyi isosta pieneen, jalan alta luistavaan soraan. Meillä oli mukana pieni keitin ja pussiateriat, toisin kuin 95% muista kulkijoista jotka ottivat tuvilta eväät mukaan tai söivät välipaloja matkalla.
Aamulla sukelsimme taas pilveen, mutta onneksi ensimmäisen nousun aikana pilvet alkoivat kaikota ja pääsimme näkemään maisemia.
Päivän reitti oli kaunis, paljon vuoristoa, solia, turkoosi lampi ja lopuksi hienoa vanhaa metsää. Se oli vain aivan tolkuttoman pitkä. Polvet anoivat armoa päivän päätteeksi. Wasseralm on reitin tuvista alkeellisin. Siellä ei ole lämmintä vettä ja ruokaa on tarjolla vain yhtä sorttia. Olutta ja viiniä luonnollisesti löytyy. Aamupala tilataan illalla, aamulla sitä ei voi enää ostaa. Makuutuvassa nukkui arviolta 50 ihmistä noin 60 cm leveillä patjoilla kerrossängyissä ja parvella.
Kolmas etappi Wasseralmista Kärlingerhausille olikin jo inhimillisempi. 8,5 kilometriä, nousua 800 ja laskua 600 metriä. Alkuperäinen suunnitelmamme oli kävellä Kärlingerhausin ohi Riemannhausille, sillä majoituksia varatessamme Kärlingerhausin ilmoitettiin olevan täynnä. Edelliden raskaan pävän jälkeen päätimme kuitenkin pyrkiä yöksi Kärlingerille, sillä jatko kohti Riemannhausia olisi pelkkää ylämäkeä.
Reitti kulki metsän suojissa, mikä olikin oikein mukavaa lämpötilan kohotessa 25 asteen tuntumaan. Reitillä oli muutamia vaikeakulkuisia kohtia, joissa sauvat piti vaihtaa nelivetoon, mutta olimme hyvissä ajoin Kärlingerhausilla lounaalla.
Alkuperäinen suunnitelma oli kiertää Kärlingerhausilta Riemannhausin kautta Ingolstädter hausille Etappi 4:n mukaan. Huomasimme kuitenkin, että on olemassa myös suora reitti Ingolstädterille ja se on alkuperäisen 12 kilometrin sijaan vain noin 5 kilometrin mittainen. Alkuperäisellä reitillä olisi päivän noususumma ollut taas 1100 metriä, käyden reitin korkeimmassa kohdassa yli 2300 metrin korkeudessa, joten päätimme valita helpomman tien suoraan Ingolstädterille. Noususummakin jäi oikaisussa noin 500 metriin.
Kävelimme reittiä kaikessa rauhassa maisemista nauttien, ja harvinaisesti myös päiväetapin päätepiste tuli jo hyvissä ajoin näkyviin vuoren laella. Ingolstädter haus sijaitsee reilun 2100 metrin korkeudessa, ja se olikin reitin ainoa paikka jossa terassilla piti auringonpaisteesta huolimatta istua untuvatakki päällä. Ilma oli lämmin, mutta tuuli kylmä.
Tuvalla oli huolehdittavana maailman suloisin orpo lammas:
Viimeisen päivän tavoite oli päästä alas vuorilta. Patikkapäivien aikana kävi selväksi, että alkuperäinen suunnitelma kävellä viimeisenä päivänä 16 kilometriä ja yli 1500 laskumetriä alas tien varteen olisi erittäin hankala kipeiden polvien kanssa. Lisäksi puolet matkasta olisi polkua joka on yhtä hidasta kulkea alas- kuin ylöspäin. Tarkastelimme karttaa ja kyselimme tuvalta lyhintä reittiä alas, ja saimme ohjeen kävellä huoltohissin linjaa seurailevaa polkua kohti Kallbrunalmia ja sieltä bussille tai taksille.
Heräsin aamulla aikaisin ihastelemaan vielä viimeistä auringonnousua:
Siitä sitten laskeutumaan pilviverhon läpi kohti alavampia maita.
Bussihan ei suinkaan lähtenyt heti Kallbrunnalmista, vaan tallasimme reippaaseen tahtiin varmaan viitisen kilometriä paikallista hiekkatietä alamäkeen kohti bussipysäkkiä. Samalla saimme tutustua paikalliseen maatalouteen kulkiessamme lehmä- ja lammaslaitumien ympäröimää tietä. Pysäytimme matkalla avuliaan saksalaisporukan, joka sattumalta oli myös matkalla Berchtesgadeniin. Saimme heiltä hieman reittiapua ja pääsimme onnellisesti takaisin kaupunkiin.
Suosittelemme reittiä mikäli tupavaellus kiinnostaa. Leiriytyminen on Berchtesgadenin kansallispuistossa kiellettyä. Kaikki informaatio reitillä ja tuvissa on vain saksaksi, joten edes auttava kielitaito on suositeltavaa.
Hyvin suunniteltu on…
Puoliksi tehty. Pätee myös vaeltamiseen. Onpa kyse viikonlopun tai viikon mittaisesta patikasta, voi lähtemisestä ja olemisesta tehdä helpompaa käyttämällä etukäteen vähän aikaa selvittämällä, että mihin sitä onkaan oikein menossa.
Tuttuihin paikkoihin ja päiväretkille tulee lähdettyä välillä vähän takki auki, mistä saattaa seurata läpimäräksi kastuminen kun sääennusteesta poiketen joku kiva pikku ukkosrintama pyyhkii alueen yli kun lähdettiin vain pienelle iltakierrokselle ilman kuorivaatteita. Ei haittaa, kun auto tai koti odottaa pienen matkan päässä, mutta olisi hyvinhyvin epämukavaa vaelluksella. Pyritään siis ennakkovalmistelemaan niin, että reitti on etukäteen todettu soveliaaksi ja varustetta ja ruokaa on olosuhteisiin ja vaelluksen pituuteen nähden riittävästi mukana.
Vaelluksen suunnittelu aloitetaan meillä ajankohdasta. Miten lomat, paljonko aikaa on käytettävissä? Kuka katsoo kotiin jääviä koiria? Ajankohta määrittelee vähän aluetta; onko tulvavaara alkukesästä, hemmetisti ötökkää vai alkaako ruska tai lumisateet? Jotain erityisiä toiveita, avotunturia tai kalapaikkoja? Millaisia reittejä alueella on, jos ei ole sopivaa rengasreittiä, mistä saa autonsiirron? Ennen kuin on päädytty valitsemaan vaelluspaikka ja sieltä reitti, on käytetty tuntitolkulla googlea, luontoon.fi:tä ja luettu blogeista reittikertomuksia. Ulkomaiden reiteistä tietoa etsiessä saa kahlata vielä tuplasti pidempään.
Paikan valinnan jälkeen suunnitellaan kartalle päivämatkat, mieluiten 15-20 kilometriä päivässä niin kaikilla on kivaa. Teltta lähtee aina mukaan, mutta tupa tai laavu yöpaikalla on mukava huonolla säällä, niin ei tarvitse olla teltassa kuuntelemassa sateen ropinaa ihan koko iltaa. Katsellaan myös korkeuskäyrät ja vesistöt, millä voi olla yllättävän paljon vaikutusta päivässä kuljettuun matkaan. Yleensä olemme reitin läheisyydessä tullessa ja mennessä yhden yön, niin pääsemme ajoissa maastoon ja maastosta tullessa pesulle, syömään ja lepäämään ennen paluumatkaa.
Sitten päästään ruokalistaan, jota pyöritellään ensin suunnitteluvaiheessa ja sen jälkeen aletaan kuivaamaan valittuja aineksia. Kuivaamisprosessi kaikkinensa vie yleensä viikon verran, kun käytössä on vihanneskuivuri ja kiertoilmauuni. Siitä sitten kuivatetut ruuat omiin pusseihinsa ja odottamaan lähtöä.
Lopuksi pakataan vuodenajan ja varustelistan mukaan muut tavarat rinkkaan ja koirille omat ruokansa ja tarvikkeensa. Oman aikansa se valmistautuminen ottaa, mutta on osa vaelluksen viehätystä ja auttaa virittäytymään tunnelmaan.
Haukkavuori
Ruokolahden ja Rautjärven rajalla sijaitseva Haukkavuori on Etelä-Karjalan korkein kohta. Olemme tähän asti käyneet ihastelemassa kallioita vain alhaalta käsin, mutta kauniin maanantai-illan kunniaksi nappasimme Kallan ja Vuonin mukaan ja ajoimme Haukkavuoren luontopolun lähtöpisteelle.
Haukkavuori Etelä-Karjalan maakuntaportaalissa
Parkkipaikan vieressä on laavu ja grillikatos, ylempänä reitillä ei ole tulipaikkoja. Ylös kallioille vie helppokulkuinen ja suhteellisen loiva polku, joten hienoista maisemista pääsee nauttimaan vaikka koko perheen voimin.
Kallion päältä lähtee noin 3 kilometrin mittainen Haukkavuoren luontopolku. Se on merkitty sinisin maalitäplin ja kulkee ensin oranssilla merkityn E10-kaukovaellusreitin kanssa samaa polkua. Polku kulkee vaihtelevassa maastossa, matkalle mahtuu suota, lehtoa ja vanhaa metsää. Myös korkeuseroa on mukavasti.
Jyrkimissä paikoissa on rappuset ja reitti on jopa häiritsevän tiheään merkitty. Parhaimmillaan tai pahimmillaan samaan aikaan näkyvissä oli monta maalimerkintää:
Luontopolku kiertää takaisin Haukkavuoren päälle, joten maisemia saa ihailla myös palatessa.
Koirista löytyi kierroksen jälkeen kävelemästä muutama punkki, joten pitkät lahkeet ja punkkisyyni on syytä muistaa jos kulkee alueella punkkiaikaan. Kotiin päästyämme pulahdimme uimaan ja söimme illalliseksi Sarajärven ahvenia, joten kotijärvestä tuli nautittua melkein kaikin mahdollisin tavoin.
Melontapäivä Punkaharjulla
Kesä tuli vihdoin Suomeenkin, ja sääennusteesta innostuneena varasin alkuviikosta kajakkikaksikon Punkaharjulta lauantaista melontaretkeä varten. Hieman mietiskelyä aiheutti Suomeen viikonlopuksi ehtinyt kesämyrsky, mutta alue näytti sen verran suojaisalta että luotimme riittävän tyyntä melontareittiä löytyvän tuulesta huolimatta.
Punkaharjun melontakartta.
Lähdimme matkaan Harjun Portilta, josta vuokrasimme kajakin. Kalustona oli lyhyehkö kaksikko peräsimellä, ja peräsintä oli myös syytä käyttää. Peräsin ylhäällä meno oli pelkkää luikertelua, mutta peräsimen kera päästiin suoraviivaisempaan menoon. Samalla tuli takana meloneelle Juholle aivojumppaa kun piti muistaa melontarytmi ja jalat yhtä aikaa.
Alkuperäinen idea oli kiertää Laukansaari, mutta tuulesta johtuen edes Laukanlahdelle ei ollut asiaa. Jo harjutien alittavaa tunnelia lähestyessämme tunsimme tuulen ja näimme vaahtopäät ja totesimme, että pysymme mieluummin tyynellä puolella kuin lähdemme selviytymään aallokkoon kun kerran ei ole pakko. Meloimme siis käymään lounastauolla Äijönlahdessa, siitä Mustaniemeen ja Martinsaaren kautta Kokonharjulle.
Mukava melontapäivä! Maisemat vaihtelivat harjuja, salmia ja järvenselkiä. Harmi, että Puruveden puolelle pääsi tällä kertaa vain kääntymään. Alue sopii myös aloittelevalle melojalle, sillä suojaisia lahtia on mukavasti. Ainakin tuona päivänä kaikki Harjun Portin kajakit näyttivät olevan menossa, joten suosittelen varaamista etukäteen.
Vaelluksen käytännöllinen luksus
Vaellukselle tulee katsottua aika tarkkaan, mitä mukaan lähtee. On ”luottokamoja” ja yleensä aina jotain uutta kokeiltavaa. Pyritään karsimaan turhaa, muttei mitään liian tarpeellista. On kuitenkin muutama asia, joiden vaihtaminen tai pois jättäminen grammojen viilaamiseksi ei ole näköpiirissä:
Meillä on ja pysyy kaasutrangia. Ei kevyin eikä pienin keitin mitä saatavana on, mutta ihanan monikäyttöinen koska tykkäämme laittaa ruokaa myös vaeltaessa. Pari kattilaa, paistinpannu ja kahvipannu antavat mukavasti liikkumavaraa kokkailuun.
Monipuolinen ja maistuva ruoka on tärkeä osa vaelluksiamme. Ruokalista suunnitellaan ja ainekset kuivatetaan etukäteen, jotta retkellä ei tarvitse syödä tylsästi. Myös jotain tuoretta tai säilöttyä otetaan yleensä mukaan vaikka se vähän painaakin.
Tunneliteltta pitkällä eteisellä on myös meille ehdoton. Tällä hetkellä käytössä on Hillebergin Anjan 2 GT, edeltäjä oli Fjällrävenin Abisko Lightweight 3. Eteisessä nukkuvat koirat ja rinkat ja siinä saa tarpeen vaatiessa keitettyä ruuat huonolla säällä. Vielä avaruuspeite eteisen lattiaksi, niin teltassa on reilusti kuivaa ja roskatonta tilaa. Keveys on hyvästä rinkassa kantaessa ja Anjan painaa vain 2100 grammaa, mutta on vahvaa tekoa.
Kevytuntuvatakki on monikäyttöinen ja kulkee aina mukana. Siitä saa lisälämpöä leirissä ja tauoilla, ja kylmällä kelillä sen voi pukea sellaisenaan, tai märässä kelissä kuoritakin alle lisälämmöksi. Joskus olen sujauttanut sen makuualustan ja pussin väliin lantion alle lisälämmikkeeksi jos kylmä on meinannut puskea alustasta läpi.
Tuplaleveä makuualusta (pariskunnalla). Vähän luksusta telttaelämään saa tuplaleveällä ilmatäytteisellä makuualustalla. Expedin Synmat Hyperlite Duo on kyllä niin kevyt (800 g), että tosi mukavuudenhaluinen kantaa sen vain itselleenkin. Lisäksi mukaan lähtee yhdistetty tyyny/pumppu, niin hyvät unet on taattu.
Koirien reput. Vaelluksella on yleensä aina mukana kaksi tyyppiä, jotka painavat innosta tihkuen aamusta iltaan, ihan sama paljonko edetään. Koirat kantavat siis omat tavaransa Jeri-koiranrinkoissa, jotka on meillä todettu parhaiten sopiviksi huskykäyttöön. Ja nämä kyllä keventävät omia rinkkojamme kun ei tarvitse kantaa koirienkin tavaroita, joten näillä voisi laskea kompensoitavan jotain ylempänä ollutta.
Luonnollisesti mukana on aikamoinen lista tavaraa, mutta yllämainitut ovat niin pientä lisämukavuutta tuova osa omia vaelluksia, että niistä olisi vaikea kuvitella luopuvansa.
Sini ja huskyt 